tiistai 5. helmikuuta 2013

Kumppanuudella rahoiksi

Voiko bloggaamisella rikastua?


Affiliate- markkinointi, vaikeasta nimestä huolimattaan on kaikille Internetissä pörrääville tullut tutuksi jo käytännön kautta. Ne linkit, bannerit ja viittaukset, jotka kuljettavat meitä informaationjanoisia kansalaisia eteenpäin netissä, päätyen lopulta jonnekin yrityksen nettikauppaan, ihan sattumalta tiedonhakureissullamme. Miksi? No siksi kun me lueskelemme sen ihannoimamme henkilön blogia, joka on juuri ostanut nuo mahtavat uudet sukat, jotka parantaa kaikki vaivat tosi helposti. Hän osti ne netistä ja vielä linkkikin blogissa sinne kauppaan samassa, tosi helppoa ja vaikuttavaa. Eikö?


Mikä on kumppanuusohjelma

Simppelisti sanottunua se tarkoittaa hyötymistä siitä että mainostat omalla sivullasi, omassa kontekstissasi, jonkin muun yrityksen puolesta tai ohjaat liikenteen omalta sivultasi kumppanisi sivulle. Eli blogin pitäjänä tienaat välityspalkkion siitä kun lukijasi klikkaa linkkiä,mainosta tai tekee ostoksen paikasta jonne hänet ohjasit.

Sähköinen markkinointi on joillekin hyvin vierasta, väittäisin että monet eivät miellä vielä affiliate- mainoksia suoranaisiksi mainoksiksi, siksi koska ne ovat aika hyvin kontekstiinsa piilotettuja. Tuntuvat suorastaan suosituksilta, taidokkaasti tehtyinä. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat vanhempani, heille affliliate- markkinoinnin kautta saatu tieto on puhdasta tietoa, näin ollen todella vaikuttavaa markkinointia. No miksi näin on käynyt? Vanhempani tässä esimerkissä ovat aika sivistymättömiä Internet-kansalaisia, eivät he tiedä esimerkiksi, mitä ne keltaisella pohjalla olevat hakutulokset googlessa ovat (hakukonemainonta), pääasia että ne ovat siinä ylhäällä, ensimmäisenä ja siinä lukee se sana, jonka omin pikku mansikkasormin juuri sai siihen laatikkoon kirjoitettua, eli googletettua. Samoin heille toimii affiliate- markkinointi, kun vanhempani ovat tiedon keruu reissulla Internetissä ja linkki siitä tekstistä vie heidät jonnekin, on se juuri se paikka missä ostos tehdään, no questions asked. Ei heidän ymmärryksensä Internetistä riitä arvioimaan sivustojen tarkoitusperää tai vaihtoehtojen tutkimista.

Case: Puutarhuri äitini siemen ostoksilla

Äitini on innokas puutarhan pipertäjä. Hän soitti minulle viime kesänä sanoen "tuo miulle lehtoängelmän siemeniä, sieltä plantaagenista, vai mikä se iso kukkakauppa siinä sinun lähellä oli, kun ei niitä täältä Joensuusta löydy" Johon minä vastasin äidilleni, että oletko googlettanu mistä niitä saa? Äitini totesi idean olevan hyvä ja lähti mökillä läppärilleen saman tien googlettamaan (ensin vielä kysyen että olihan se googletus se valkoinen pääsivu, mihin kirjoitetaan tuo siemenen nimi, ei ylös vasemmalle). Parin tunnin päästä saan tekstarin jossa hän ilmoittaa löytäneensä jo kaupan, mistä sai siemenet suoraan kotiin ja kiitos vinkistä googlettaa. Myöhemmin kesällä hän esitteli minulle innoissaan tätä puutarha blogia jonka oli löytänyt ja päätynyt ostoksille nettikauppaaan sitä kautta.


 Mitä äidilleni kävi hänen googlettaessaan tietoja siemenistä, oli onnistuneen kumppaniohjelman tulos. Äitini tiedonkeruu Internetissä johdatti hänet kumppaniohjelmassa eteenpäin, päätyen ostoksille juuri sinne, minne tämän markkinointi kampanjan osapuolet olivat suunnitelleet.
 
Kumppanit
 
Ketä nämä kumppanit sitten tässä ohjelmassa ovat:
- Myyjä (seller): Puutarhatuotteiden nettikauppias
- Kumppani (affiliate): Puutarha blogia pitävä suomalainen keski-ikäinen nainen





                                             Kuva: namesmanagement

Mitä nämä kumppanuusohjelman jäsenet olivat tehneet, oli toimiva yhteistyö jossa molemmat hyötyvät. Hyöty oli rahallista molemmille: myyjälle se oli myyty tuote/ uusi asiakas ja kumppanille se on rahallinen palkkio tästä asiakkaan ohjaamisesta oikeaan paikkaan.
 
Mistä raha tulee

Affiliate- markkinointi on siis tulospohjaista, joissa kumppanit hyötyvät toisistaan. Hyötymistapoja on muutamia:
- Myyjä maksaa kumppanille jokaisesta kävijästä CPC (Cost per click)
- Myyjä kompensoi kumppania jokaisesta asiakkaan tekemästä toiminnosta CPA (cost per action)
- Myyjä antaa kumppanille osuuden asiakkaan tekemästä ostoksesta CPS (Cost per sale)

Tämän tyyppinen markkinointi on tulospohjaista, jossa maksetaan vaan toteutuneista tuloksista, joissain kampanjoissa se on vain vierailu sivustolle (tavoite: uudet kävijät) tai ostos (tavoite: uusi asiakas/ myynnin edistäminen).

Affiliate- markkinointia voi tehdä sopimalla omia kumppanuusverkostojaan, antaa sen markkinointitoimiston tehtäväksi tai liittyä esim. tradetracker.com sivustoon jossa kumppanit ja myyjät yhdistetään kumppanuus ohjelmaan sopivuuden mukaan. Lista kaikista suomalaisista kumppanuusmarkkinoinnin verkostoista joihin kannattaa tutustua jos kumppanuusmarkkinointi kiinnostaa.

Realiteetti

Kuluttajamarkkinointi laki on tiukka, sen suhteen ettei kuluttajia höynäytettäisi ihan tuosta vaan markkinoinnissa. Eli kuluttajalle pitäisi olla selvää mikä on markkinointia ja kenen hyväksi se on tehty. Taidokkaasi tehdyssä affiliate- mainonnassa, mainos on piilotettu todella syvälle kontekstiin, jolloin kuluttajalle välittyy kuva vain hänen saamastaan neutraalista tiedosta, vaikka kaiken taustalla on suunnitelmallinen affiliate- kampanja. Eli missä menee se raja affiliate mainonnassa, rikotaanko lakia?

Perusjamppojen blogeissa affiliate- mainonta on aika näkyvää, kehutaan kaveria (joka kehuu takaisin) tai tuotetta (ilmaiseksi tuotepaketista saatu shampoo) avoimesti ja sanotaan että "mun mielestä tää on vaan ihan tosi hyvä shampoo" ,siinä toivossa että tuotepakettien virta ei loppuisi. Näissä kumppanuusohjelmissa, ei varmasti aina taustalla ole mitään organisoitua kompensaatio ohjelmaa. Ideana on vain se, että kun mainitset meidät, niin saat taas seuraavankin tuotepaketin ja kaverin yrityksestä saat ilmaisen kasvohoidon kunhan kirjoittaa aiheesta omassa blogissasi.

1 kommentti:

  1. "eivät miellä Affiliate-mainoksia suoranaisiksi mainoksiksi, siksi koska ne ovat aika hyvin kontekstiinsa piilotettuja." tässäpä arvokas oivallus.

    Pieni tekninen vinkki muuten: linkkisi on tässä pohjassa lähes mahdoton lukea. Jos intoa riittää niin koitapa säätää niiden väriä hiukan.

    VastaaPoista